lanseeraustapahtumat

Uusi tuote, palvelu, konsepti, yritys, idea ja sinulla on vain yksi tilaisuus nostaa tähti parrasvaloihin, täyttää salit ja paketoida osuva kokonaisuus myös medialle. Ammattitaidolla toteutettu ja vaikuttava lanseerauskokonaisuus määrittelee menestyksen suunnan.  

Koska erilaisten lanseerausten kirjo on valtava, lähtee tapahtuman rakennusvaihe liikkeelle tavoitteiden, kohderyhmien sekä itse uutuuden ja siihen nivoutuvan konseptin määrittelyllä. Lanseeraus on aina kokonaisuus, joka ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi monikanavaisesti.   

Ennen virallista julkaisupäivää on ammattilaistemme kalenterissa otettu haltuun niin tapahtuman aikataulutus, ohjelma, tarjoilu, tekniikka kuin brändiä boostaavat ydinviestit – ja positiivisesti kihelmöivää hypeä luotu osallistuja- ja markkinointiviestinnän keinoin siellä, missä yleisöä on jo liikkeellä.  
 
Vaikka suunnittelemme lanseeraustapahtuman jokaisen puheenvuoron ja yksityiskohdan tiedonjaon näkökulmasta, toimivat ne samalla brändikokemuksen ja -kokonaisuuden tukipilareina. Viestintä maalaa mielikuvia, herättää odotuksia ja kiinnostuksen – mahdollisesti myös toimittajien huomion.  
 
Tarjoamme tapahtumatuotannon tueksi pitkän kokemuksemme suomalaisesta mediakentästä sekä valmiit mediakontaktit – ja olemme ammattilaisia teroittamaan sen tiedotuskärjen, jolla uutiskynnys ylitetään tai toimittajat saadaan paikalle itse vakuuttumaan asiasta.  
 
MIKSI JÄRJESTÄISIT LANSEERARAUSTAPAHTUMAN KANSSAMME? 
 
– Inspiroi, esittele, nosta uutuus parrasvaloihin, nauti täydestä salista ja ansaituista aplodeista. Ammattilaisen avulla kokonaisuus osuu härän silmään eikä huku yleiseen tietotulvaan. 
– Lanseeraustapahtuma on yhdistelmä vaikuttavia kohtaamisia, tarkasti asetettuja tavoitteita, viestintää ja mitattuja onnistumisia, jotka edustavat ydinosaamistamme.  
– Siirtämällä vastuun siirrät myös stressin, pystyt keskittymään oleelliseen ja säästät rahaa.  

Asiakkuuspäällikkö

JERENA VALTANEN-LAINE

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje