Asiantuntijabrändäys
Parhaimmat ja perustelluimmatkin mielipiteet jäävät kuulematta, jos niille ei ole yleisöä. Asiantuntijabrändäys auttaa saamaan jalansijaa ja painoarvoa mediassa.
Asiantuntijoiden ja asiantuntijaorganisaatioiden puheenvuorot kiinnostavat yleisöä. Onnistunut asiantuntijabrändäys kasvattaa vaikutusmahdollisuuksia, sillä mitä vahvempi on lausujan henkilökohtainen brändi vaikuttajana, sitä todennäköisempää on kuulijakunnan kiinnostus. Myös yrityksellä voi olla vahva asiantuntijabrändi, jonka luomiseen vaikuttavat yrityksen työntekijät ja muut edustajat.
Omaa tunnettuuttaan voi kasvattaa tietoisesti, mutta tunnettuus ei välttämättä riitä vahvistamaan omaa asiantuntijabrändiä. Asiantuntijan vahva henkilöbrändi tarvitsee myös sitä, että asiantuntemusta ja tietoa jaetaan aktiivisesti ja taitavasti, ja kuulijoiden ja sidosryhmien kanssa ollaan jatkuvassa dialogissa. Asiantuntijabrändäyksen voi aloittaa kartoittamalla omaa osaamistaan ja asiantuntemustaan sekä tarkentamalla tavoitteitaan.
Valitse kattavasta viestintäpalveluiden valikostamme yksittäisiä palveluita tai rakenna yrityksellesi uniikki kokonaisuus, joka parhaiten palvelee juuri sinun tarpeitasi.
Asiakas- ja sidosryhmälehdet >
Kansainvälinen viestintä >
Kriisiviestintä >
Mediatiedotteet ja -infot >
Mediaseuranta >
Rekrytointiviestintä >
Sisäinen viestintä >
Sisällöntuotanto >
Talous- ja sijoittajaviestintä >
Tapahtuman markkinointi ja viestintä >
Vaikuttajaviestintä ja vaikuttajamarkkinointi >
Vastuullisuusviestintä >
Verkkosivuston suunnittelu ja -toteutus >
Viestinnän koulutukset >
Viestintästrategiat ja viestinnänsuunnittelu >
Haluatko säväyttää upeilla tapahtumilla verkostosi tai henkilöstösi? Me hoidamme kaiken puolestasi avaimet käteen -periaatteella!
Asiakas- ja sidosryhmätapahtumat >
Henkilöstön offsite >
Henkilöstö- ja asiakaslahjat >
Kuluttajatapahtumat >
Lanseeraustapahtumat >
Messusuunnittelu ja -toteutus >
Osallistujakokemusmuotoilu >
PR-tapahtumat >
Promootiot ja brändiaktivoinnit >
Tapahtumakonseptointi >
Tapahtuman markkinointi ja viestintä >
Tapahtumien vuosisuunnittelu >
Tavoitteiden asettaminen ja mittaaminen >
Tilasuunnittelu ja -somistus >
Virtuaali- ja hybriditapahtumat >
Hyvä markkinointi sitouttaa asiakkaasi ja erottaa yrityksesi kilpailijoista. Anna meidän suunnitella kampanja tai koko strategia ja nauti lopputuloksista!
Asiantuntijabrändäys >
Auditoinnit >
Brändikäsikirja >
Brändistrategia >
Graafinen suunnittelu >
Markkinointistrategia >
Messusuunnittelu ja -toteutus >
Pakkaussuunnittelu >
Sisältöstrategia >
Somekampanjat ja -mainonta >
Tapahtuman markkinointi ja viestintä >
Yritysilme >
Töitämme
Ota yhteyttä
Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?
Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.