Helouu Alina! Millainen tausta johdatti sinut osaksi Idea Groupin tiimiä?
Aloitin Idea Groupilla viime vuoden tammikuussa. Olin kuullut Idea Groupista jo aiemmin paljon hyvää ystäväni Roosan kautta, ja hän itseasiassa vinkkasi minulle myös avoimesta paikasta.
Minulta löytyy hyvin monipuolinen tausta niin myynnin kuin markkinoinnin parista. Viime vuosina mielessäni on kirkastunut ajatus paikasta, jossa voisin yhdistää oman generalistin luonteeni ja kiinnostukseni tapahtuma-alaa kohtaan.
Valmistumiseni jälkeen työskentelin muun muassa startup-yrityksessä, ja siellä syttynyt kipinä vei mukanaan. Nopeatempoinen ja dynaaminen meininki tuntui omalta ja vahvisti ajatustani siitä, että haluan jatkossakin työskennellä sen kaltaisessa ympäristössä – paikassa, jossa ihmiset ja ideat liikkuvat ja asioita laitetaan tapahtumaan.
Huikeaa, että tulit ja olet meidän tiimissä <3 Kurkistetaanko työpöydälle?
Siellä onkin monenlaista edustettuna! Projektipäällikkönä toimiessani olin asiakkuusjohtajien tukena projektien arjessa: resurssoinnissa, budjettien seurannassa ja siinä, että projektitiimillä on kaikki hyvin. Pidin myös langat käsissä asiakkaan suuntaan ja huolehdin, että yhteistyö rullaa mutkattomasti.
Idea Groupin tarve ja oma myynnilliset vahvuudet ovat luontevasti ohjanneet tekemistä nyt myynnin, uusien asiakkuuksien ja uuden rakentamisen pariin.
Miten kuvailisit Idea Groupin arkea ja fiilistä?
Täällä meno on riehakasta, yhteisöllistä ja lämminhenkistä. Vuoden mittaan on käynyt selväksi, miten monipuolista ja tekemisen täyteistä arki täällä on. Työtä tehdään aidosti yhdessä – ristiin rastiin projekteissa, ja jokaisen panosta tarvitaan.
Parasta on se, että ratkaisut löydetään yhdessä. Ja pakko sanoa: täällä on ihan huikeaa asiantuntemusta, jota on myös huikea päästä myymään muidenkin iloksi!
Timanttiset asiantuntijapropsit Alina sinulle myös! Entäs vapaa-aika?
Ehkä selkenikin jo, että olen aika menevää tyyppiä ja vapaa-ajalla tulee tehtyä vähän kaikenlaista! Tällä hetkellä olen ihan koukussa barreen ja uintiin. Lisäksi rakastan lenkkeillä koirani Nasun kanssa – se on parasta vastapainoa arjelle <3. Rakastan myös kokkailla ja järjestää erilaisia illanistujaisia kavereille. Kalenteri on usein aika täynnä, mutta niin tykkäänkin – kaikenlainen humputtelu on ihan parasta!
Viisivuotiaana haaveammattisi oli? Ja viiden vuoden päästä haluaisit…?
Pienenä haaveilin laulajan urasta – musiikki on aina ollut iso osa elämääni. Toivon, että tulevat vuodet haastavat hyvällä tavalla ja saan laittaa itseni todella likoon! Saan tilaa kasvaa, kehittyä, onnistua sekä epäonnistua, oppia tehdystä ja kulkea kohti vastuullisempaa roolia.
Mikä tai mitkä asiat saavat sinut tulemaan töihin joka päivä?
Todellakin ihmiset, asiakkaat ja ne itse työasiat. Se, että yhden päivän aikana saan olla niin monessa mukana. Sytyn sille, että pystyn auttamaan kokonaisuuksien hallinnassa ja tuomaan tuoretta suuntaa ja myyntiä sisään.
Häkellyn päivittäin myös siitä, miten meidän asiakkaistamme välitetään aidosti, ja heille halutaan antaa aina 110 %. Tietotaito on tässä talossa tosi timanttista, mikä näkyy Idea Groupin pitkissä asiakassuhteissa.
Kiitos Alina haastattelusta! Olet meidän työyhteisön kupliva energia ja myynnin luonnonvoima, jonka tehokkuus tarttuu ja maustaa sekä projekteja että arkea tulisen mangokarkin lailla!


