Idea groupin ytimessä

Meitä kuvaillaan aidosti mukaviksi ammattilaisiksi. Haluamme olla Suomen asiakaslähtöisin markkinointiviestintätoimisto ja alan halutuin työpaikka.

Mikä on idea Group?

Idea Group syntyi kesällä 2021, kun Viestintätoimisto Telegraafi ja Tapahtumatoimisto Tapahtumallinen yhdistyivät. Idea yhteisestä tulevaisuudesta syttyi jo vuotta aiemmin yhteisen asiakasprojektin aikana, mutta roihahti kunnolla vasta kuukausien päästä.

Idea yhdistymisestä tuntui samaan aikaan rohkealta, yllättävältä ja erikoisen itsestäänselvältä. Yhdessä olisimme enemmän ja pystyisimme toteuttamaan arvojamme sekä saavuttamaan tavoitteitamme aiempaa moninkertaisella teholla. Ideasta muotoutui lopulta Idea Group,
ja uusi yhteinen aika alkoi.

Timanttinen tiimimme puhaltaa aina yhteen hiileen, nauttii yhdessä tekemisestä ja asiakkaiden auttamisesta. Etsimme väsymättömästi parhaita ratkaisuja, kehitämme ketterästi asiakkaiden tarpeet täyttäviä tapoja toimia, synnytämme loistavia ideoita ja saamme aikaan rautaisia tuloksia.

Myynti

Myyntijohtaja

Rebekka
Rantanen

Asiakkuusjohtaja

Anna
Koivisto

Asiakkuusjohtaja

Päivi
Luoti

Asiakkuusjohtaja

Henri
Tammenniemi

Asiakkuuspäällikkö

Laura
Koivisto

Asiakkuuspäällikkö

Jerena
Valtanen-Laine

Asiakkuuspäällikkö

Tiina
Lehtovaara

Myynnin assistentti

Siiri
Pirskanen

Viestintäkonsultti

Minna
Patrikainen

Viestintä

Viestintäkonsultti

Ulla-Mari
Uusitalo

Viestintäkonsultti

Minna
Patrikainen

Viestintäkonsultti

Katariina
Lappi

Viestintäkonsultti

Pirjo
Huttunen

Viestintäkonsultti, copywriter

Eeva
Lithonius

Harjoittelija

Ida
Sormunen

[email protected]
040 675 5788

Tapahtumat

Tuotantojohtaja

Tiina
Nousiainen

Tuottaja

Tia
Merisaari

Tuottaja

Lilja
Palsila

Tuottaja

Krista
Karsikas

Tuottaja

Jussi
Artiola

Tuottaja

Noora
Wikholm

Tuottaja

Petteri
Granberg

Tuottaja

Niclas
Björkman

Harjoittelija

Veikko
Mantila

[email protected]
040 567 7312

Suunnittelu

Art Director

Essi
Palmroth

Graafinen suunnittelija

Sari
Suvinen

Graafinen suunnittelija

Janita
Suominen

Suunnittelija

Anna
Rantala

Graafinen suunnittelija

Sari
Suvinen

Suunnittelija

Anna
Rantala

äitiysvapaalla

Hallinto

Markkinointipäällikkö

Isa
Nortela

Hallinnon assistentti

Roosa
Pyykkö

Kehitysjohtaja

Marja-Terttu
Rantanen

Toimitusjohtaja

Sanni
Rostedt

Hallinnon trainee

Roosa
Pyykkö

Kehitysjohtaja

Marja-Terttu
Rantanen

Toimipisteet

Idea Group Turussa
Aurakatu 8, KOP-kolmio,
20100 Turku, 4. krs
Vuoksenniskankatu 6, 20200 Turku

Idea Group Helsingissä
Fredikanterassi 3, 00520 Helsinki

Verkostot ja sertifikaatit

luotettava_kumppani_logo_792x393
Eurocom_logo_uusi_white
julkishallinnon_sopimustoimittaja_200_musta
Turvallisettapahtumat-Check-merkki
Pelastetaan-tapahtumat-taustalla
Safe_and_Clean_Turku_label_valkoinen

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje