Rekrytointiviestintä nähdään nykyisin kokonaisvaltaisena tapana rakentaa työnantajamielikuvaa, ja aplodit sille! Kyseessä ei ole enää pelkkä pieteetillä sorvattu työpaikkailmoitus, vaan vahva viestinnällinen keino erottua ja herättää huomiota.
On hyvä välillä muistuttaa itseään, että rekrytointi ei ole koskaan vain avoin paikka, se on aina kohtaaminen. Hetki, jossa juuri teidän yrityksenne kertoo, kuka se on ja miksi teille kannattaisi tulla töihin. Nimittäin parhaat osaajat eivät etsi paikkaa – he odottavat syytä kiinnostua.
Trendaa:
kanavariippumattomuus ja arvopohjaisuus
Tässä ajassa puhaltaa niin myötä- kuin vastamäkeen, minkä seurauksena rekrytointiviestintäkin elää erilaisessa nosteessa. Sen yksi näkyvimmistä muutoksista on kanavariippumattomuus. En tarkoita tällä ”kaikkialla olemista”, mutta mukautumista kyllä. Hakijat nimittäin muodostavat mielikuvan työnantajasta monesta eri lähteestä, usein ennen kuin edes tietävät olevansa kiinnostuneita.
Enää ei ole kyse vain siitä, julkaistaanko viesti juuri LinkedInissä, yrityksesi omilla verkkosivuilla vai työnhakukoneessa. Tärkeämpää on, että viesti on eheä ja tunnistettava riippumatta siitä, missä ja milloin siihen törmätään: TikTok-video, hakusivusto tai työntekijälähettilään urablogi voivat jatkaa ja avata saman asian eri näkökulmia.
Samaan aikaan sisällöiltä odotetaan yhä enemmän. Kiillotettu pöhinäpuhe ei vakuuta, mutta aidot ihmiset, kasvutarinat ja ne tilanteet, joissa on yhdessä ylitetty haasteita herättävät huomiota.
Toinen vahvistuva suunta on yhteisöllisyys. Rekrytointiviestintää ei enää tapahdu vain näytöillä. Messutapahtumat, aamukahvit ja afterwork-kohtaamiset vahvistavat tunnetta, jonka verkkosisällöt aloittavat. Yhä useammin selaamme linjoilla, mutta sitoudumme vasta paikan päällä.
Lisäksi hakijat pysähtyvät puntaroimaan arvopohjaisuutta, joka ei ole enää erillinen osio, vaan itse kivijalka koko rekrytointiviestinnälle. Vasta kun yrityksen arvot tuntuvat tosilta, hakija voi aidosti kuvitella itsensä osaksi porukkaa.
Yhdestä julkaisusta rekrytointikokemukseen – näin me sen teemme
Aiemmassa blogissa Rekrytointiviestintä on kokonaisuus – pelkkä työpaikkailmoitus ei riitä avasimme, kuinka moniulotteisesti työnantajakuva syntyy. Komppaan samalla linjalla: rekrytointiviestintä on osa yrityksesi kaikkea näkyvyyttä, koko kulttuuria ja yllättävänkin pitkälle kantautuvaa mainetta.
1. Viestintä
Rekrytointiviestinnässä on kyse sarjasta osumia, jotka rakentavat tunnetta ja kiinnostusta. Me autamme kirkastamaan kärkiviestit, niiden merkityksen ja oikeat sanavalinnat. Emme puhuttele hakijaa anonyyminä resurssina, vaan tunnemme ihmiset sekä työminät ja työsinät personoidun viestinnän taustalla.
2. Markkinointi
Oikealle kohderyhmälle kohdennettu rekrytointimainonta toimii, jos sisältö kolahtaa. Me rakennamme kampanjoita, jotka tekevät näkyväksi, tuntuvat ja herättävät reaktion. Välillä haetaan klikkausta, välillä saman tien täytettävää työhakemusta – ja joskus tähtäimessä on liikettä, joka alkaa vasta vuoden päästä mainoksesta.
3. Tapahtumat
Kohtaamiset edustavat rekryviestinnän jalointa muotoa. Olipa kyseessä afterworkit tai messuosasto, tapahtuma tuo viestin näytöiltä aidoille areenoille. Siksi suunnittelemme ja toteutamme rekrytointitapahtumia, jotka tuntuvat luontevilta ja näyttävät siltä, ketä rekrytointihetken takana on.
Sinulle, joka silmäilee otsikon ja loppukaneetin
Hyvä rekrytointiviestintä ei ala ilmoituksesta, se alkaa ymmärryksestä. Ja koska rekrytointiviestintä on usein ensikontakti yritykseesi, sen soisi olevan laadukasta ja parhaimmillaan yhdistelmä hyvin sanottua, taitavasti näkyvää ja oikein ajoitettua läsnäoloa.
Sellaista saat, kun laitat Lauralle viestiä – yhteystiedot alla!


