Viestinnän ja tapahtumien pitkäaikainen kumppanuus tuo synergiaetuja

Maailman ihmeellisin raisiolainen kauppakeskus eli Kauppakeskus Mylly on yksi Suomen suurimmista ja suosituimmista kauppakeskuksista. Idea Group on useamman vuoden ajan toiminut Myllyn tapahtumien ja viestinnän monipuolisena kumppanina.

Kauppakeskus Myllyn ja Idea Groupin yhteistyö alkoi jo vuonna 2018 ja tiiviimpi kumppanuus vuonna 2022.

Tapahtumatuotannossa pitkäaikaisesta, ympärivuotisesta yhteistyöstä paljon etuja

Vuodesta 2022 asti olemme toteuttaneet Myllyn vuosisuunnitelman mukaisesti kuluttaja- ja henkilöstötapahtumia, joissa Myllyn vahva brändi on aina avainasemassa. Olemme Myllyn vakituinen kumppani muun muassa suuremmissa yleisötapahtumakokonaisuuksissa kuten synttäri- ja talvilomaviikoilla sekä joulunavauksissa.

– Yhteistyömme on taipunut hienosti osaksi Myllyn vuosikellomaista tekemistä, ja lisäksi olemme tänä vuonna vieneet tekemistä askeleen pidemmälle. Olemme toteuttaneet brändinmukaisia kokonaisuuksia myös festareilla, ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä tuomme kauppakeskukseen tapahtumia valtakunnallisen ohjelmayhteistyön siivittämänä. Tahtimme ei myöskään ensi vuonna hidastu, sillä Mylly täyttää 25 vuotta ja se vaatii meiltä kaikilta entistäkin kovempia paukkuja. Yhteisharjoitukset siis jatkuvat, jotta Myllyn brändi lunastaa jatkossakin lupauksensa myös tapahtumien tasolla, kiteyttää Myllyn markkinointipäällikkö Henna Lindeman.

Tunnemme asiakkaan kanssa toisemme jo niin hyvin, että mihinkään projektiin ei tarvitse lähteä nollasta. Projekteja myös pystytään toteuttamaan joustavasti ilman, että jokainen yksityiskohta pitää erikseen käydä läpi. Kauppakeskus Myllyn ajankohtaiset painotukset esimerkiksi markkinoinnissa osataan ottaa huomioon jo tapahtumien suunnittelussa.

Pitkäaikaisessa kumppanuudessa asiakas hyötyy kustannusten ennustettavuudesta, sillä tekniikkaratkaisujen, toteutusten ja projektijohtamisen kustannustaso on tiedossa. Synergiaa syntyy, kun samoja materiaaleja pystytään hyödyntämään useammin kuin vain kerran. Tapahtumia suunnitellessa myös ideoita pulpahtelee aina enemmän kuin yhdessä projektissa tarvitaan, joten niitä voi myöhemmin vetää esiin kuin ässiä hihasta. Tutulle asiakkaalle voi myös tarjoilla rohkeampia visioita, ja asiakas uskaltaa pyytää meiltä mielikuvituksellisiakin toteutuksia, kun tietää, että ne onnistuvat.

Idea Groupin vahvuus on viestinnän ammattilaisten osallistuminen tarvittaessa tapahtumatuotantoon. Kauppakeskus Mylly ja sen brändi ovat tuttuja myös viestijöillemme, jolloin voimme varmistaa, että tapahtumien viestintämateriaali kyltityksineen puhuu aina samaa kieltä kuin Myllyn muu viestintä. Viestinnän ja tapahtumien asiantuntijoiden työskentely saman katon alla takaa myös nopean reagoinnin sekä uudet ideat viestien välittämiseen.

Viestintäkumppani auttaa arjessa ja yllättävissä tilanteissa

Vuodesta 2022 alkaen olemme olleet myös Myllyn viestintäkumppani. Yhteistyöhön kuuluvat muun muassa mediatiedottaminen ja -seuranta sekä tuki sisäisessä viestinnässä, muutosviestinnässä ja median kontaktoinnissa. Yhteistyön aikana Myllyn medianäkyvyys on laajentunut Turun alueen paikallisista medioista jo Länsi-Suomen alueelle sekä Kauppalehden ja Helsingin Sanomien kaltaisiin valtakunnallisiin medioihin.

Tuloksekkaan yhteistyön keskiössä on tiivis keskusteluyhteys asiakkaan kanssa. Kuukausittaisissa palavereissa käydään läpi tulevat viestintätarpeet sekä tehtyjen toimenpiteiden tulokset.

Suunnittelussa ja toimenpiteissä otetaan aina huomioon Myllyn vahva brändi ja arvot. Tuemme omalta osaltamme Myllyn strategiaa ja visiota tulla laajasti tunnetuksi matkailukohteeksi Suomessa ja toimialansa suunnannäyttäjäksi Euroopassa.

– Yhteistyömme on ollut toimivaa ja olemme saavuttaneet hyviä tuloksia yhdessä. On ollut ilo nähdä, kuinka tiimimme on kasvanut ja kehittynyt yhdessä. Uskon, että jatkamme samalla menestyksen tiellä ja löydämme luovia ideoita yhdessä myös tulevaisuudessa, kertoo Myllyn kaupallinen kehityspäällikkö Meri Hakulinen

Viestintää tehdään kuukausipohjaisella sopimuksella eli retainer-sopimuksella. Sen ansiosta asiakas saa ennakoitavuutta viestinnän budjetointiin: kuukausihinta on kiinteä ja sisältää aina etukäteen sovitun työtuntimäärän. Pidämme omalta osaltamme huolta siitä, että sovitut toimenpiteet tulevat tehdyiksi.

Kuukausisopimuksen ansiosta Myllyllä on aina osaava viestintäkumppani ja yhteyshenkilöt tavoitettavissa yllättävissäkin tarpeissa ja tilanteissa. Toimistomme koko osaaminen on tarvittaessa Myllyn käytössä, eli tuuraajat löytyvät talon sisältä.

Asiakkuusjohtaja

ANNA KOIVISTO

anna.koivisto@ideagroup.fi
041 433 6165

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje