Enerim panostaa asiakas- ja sidosryhmätilaisuuksien lisäksi henkilöstöönsä, ja säännölliset henkilöstötapahtumat ovatkin olennainen osa Enerimin henkilöstökulttuuria. Vuoden 2024 henkilöstötapahtuma Enerimiit järjestettiin kaksipäiväisenä Oulussa, ja pääsimme jälleen auttamaan pitkäaikaista asiakastamme suurehkon tapahtumakokonaisuuden kanssa. Teemana oli asiakaskokemus, ja tapahtumassa aamupäivät fokusoituivat asiaosuuksien ympärille, ja iltapäivästä keskityttiin enemmän työkaverien näkemiseen ja yhdessäoloon. Toistuvat tapahtumat ovat tärkeitä Enerimin kaltaiselle toimijalle, jossa asiantuntijat työskentelevät useassa eri kaupungissa. Siksi henkilöstötapahtumissa keskitytään aina myös antamaan aikaa rennoille kohtaamisille ja vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Vastasimme tapahtuman kutsuprosessista ja osallistujaviestinnästä, majoituksista, aikataulusta, tiimiaktiviteetista, tekniikasta, somistuksesta sekä tapahtumapäivinä päivän juoksutuksesta. Ouluun saavuttiin useasta eri kaupungista, ja osanamme oli varmistaa, että kaikki pääsivät jouhevasti liikkumaan tapahtumapaikalle. Lisäksi kartoitimme tilaisuuteen ulkopuolisen keynote-puhujan Salla Sepän. Nordic Business Forumin asiakaskokemusjohtajan puheenvuoron aiheena oli tapahtuman teeman mukaisesti asiakaskokemus.
Ylös, ulos ja kaupunkisuunnistuksen pariin
Aamupäivän asiaosuuden jälkeen Enerimin henkilöstö jaettiin tiimeihin ja lähetettiin Oulun keskustaan kaupunkiseikkailun pariin. Tiimit kiersivät rasteja ja suorittivat erilaisia tehtäviä, joista saatiin erinomaista kuvamateriaalia kuvittamaan iltajuhlaa. Kaupunkisuunnistuksen tavoitteena oli esitellä Oulua, mutta samalla myös hitsata tiimejä yhteen ja vahvistaa yhdessä työskentelyä. Idea Group vastasi kaupunkisuunnistuksen suunnittelusta ja toteutuksesta kokonaisuudessaan aina tehtävistä rastikarttaan ja pelinohjaukseen.
Päivän päätteeksi järjestettiin vielä illallinen, jossa osallistujat pääsivät vaihtamaan kuulumisia rennosti seurustellen, ja ilta huipentui iloiseen juhlahumuun.
Pitkäaikainen kumppanuus on eduksi
Yhteistyöstä saadaan usein entistä enemmän irti, kun asiakas on Idea Groupille ennestään tuttu. Olemme saaneet rauhassa tutustua asiakkaaseen ja rakentaa luottamusta, yhteistyömalli on kehittynyt ja yhteinen työtapa on usein saatu hiottua timanttiseksi. Vastuunjako on usein pidemmän yhteistyön myötä selkeää, ja asiakas voi luottaa, että asiat hoituvat kuten aiemminkin. Tapahtumien palautepalaverit toimivat hyvänä pohjana tuleville projekteille, ja tällöin kerätään hyvää oppia tulevia tapahtumia varten.
Lisäksi yksi merkittävä pidemmän kumppanuuden etu on, että tuotantotiimi oppii tuntemaan tapahtumien kohdeyleisön. Tällöin tapahtumien suunnittelusta saadaan entistä hedelmällisempää, kun tuotantotiimillä on ymmärrystä ja kokemusta siitä, mikä tapahtumissa mahdollisesti toimii ja mikä taas ei.
– Yhteistyö Idea Groupin kanssa on mutkatonta ja joustavaa. Saamme apua niin pieniin kuin suurempiin tapahtumatarpeisiimme. Tapahtumien toteutukseen olemme saaneet hyviä ideoita ja käytännön järjestelyt ovat sujuneet moitteetta. Tapahtumakumppani on tärkeä apu yrityksen erilaisiin tilaisuuksiin, toteaa Enerimin markkinointipäällikkö Janica Johansson.
Kiitos Enerim pitkäaikaisesta ja monipuolisesta yhteistyöstä!
Tarvitsetko apua yrityksesi tapahtumien järjestämiseen? Jätä järjestämisen vaiva meille, varmista laadukkaan tapahtuman stressitön toteutus ja keskity itse vain osallistumaan onnistuneeseen tapahtumaan. Ota yhteyttä, niin ryhdytään tuumasta toimeen!


