Henkilöstön tiimipäivä luonnon syleilyssä

Saimme kunnian auttaa asiakastamme MagiCAD Groupia vuosittaisen henkilöstöpäivän järjestämisessä. Asiakkaan toiveissa oli rento ympäristö, ja paikaksi valikoitui upea keväinen Nuuksio. Iltajuhlaa taas vietettiin urbaanimmin Scandic Helsinki Aviacongressissa. Tapahtuman tavoitteena oli vahvistaa yhteistä työkulttuuria ja yhteenkuuluvuutta sekä tarjota eri puolilla Suomea ja maailmaa työskenteleville mahdollisuus kohtaamisiin ja tutustumiseen.

Rakennusalan ohjelmistotalo MagiCAD Groupilla on pitkät perinteet henkilöstötapahtumien järjestämisestä. Henkilöstön hyvinvointiin on haluttu panostaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistaa usein eri keinoin.

Idea Group hyppäsi mukaan toteuttamaan tapahtumaa jo hyvissä ajoin. Vastasimme tapahtuman kutsuprosessista sekä osallistujaviestinnästä, koordinoimme kuljetukset useasta eri kaupungista sekä tuimme Nuuksio kokonaisuuden toteuttamista. Asiakas hoiti ohjelmallisen sisällön, ja me avustimme tarpeiden fasilitoinnissa ja apumateriaalien tuottamisessa. Lisäksi koordinoimme majoitus- ja illallisasioita hotellin kanssa, vastasimme tapahtuman aikaisesta tuotannosta ja huolehdimme, että kaikki asiat sujuvat sovitusti.

Tekemistä aamusta iltaan ja illasta aamuun

Nuuksion upea luonto tarjosi hienot puitteet aamupäivän ja päivän aktiviteeteille. Päivän aluksi osallistujat kuljetettiin useasta eri Länsi- ja Etelä-Suomen kaupungista Nuuksioon, jossa päivä alkoi kansallispuiston esittelyllä. Ohjelmaan kuului yhteinen osuus näyttävässä Haltia-salissa, Luonto lautasella -lounas, tiimitehtäviä Nuuksion retkeilyreiteillä ja loimukahvit luontokeskus Haltian hienoissa kodissa. Lisäksi päivän aikana työskenneltiin organisaatiokulttuurin teemojen äärellä.

Luonnossa vietetyn päivän jälkeen osallistujat nousivat busseihin, jotka ottivat suunnaksi Aviacongressin ja iltajuhlan. Idea Groupin tuottajat olivat paikalla varmistamassa, että kaikki saivat huoneen ja vastailemassa mahdollisiin kysymyksiin.

Iltajuhlassa osallistujat pääsivät herkkupöytien ääreen. Illallistilaan oli luotu tunnelmaa värivalojen ja kevyen somistuksen avulla. Illan viihdykkeestä vastasi saksofonisti/DJ Kristian Lakari, joka piti tunnelmaa yllä ruokailun ajan ja sen jälkeen aina myöhään yöhön asti. Hotelliyön jälkeen MagiCADin henkilöstö pääsi kokoontumaan vielä yhteiselle hotelliaamiaiselle ennen paluuta kotikaupunkeihin tai -maihin.

– Meillä oli todella ihana päivä koko firman väen kanssa. Varsinkin päiväosuus Nuuksiossa oli upea, sillä aurinko paistoi ja keväinen luonto näytti parhaita puoliaan. Yhteen kokoontuminen on yrityksessämme todella tärkeää, ja tämänkin tapahtuman yleisin palaute oli, että olipa hienoa taas nähdä kaikkia kollegoita. Tapahtuman järjestäminen useista eri maista ja kaupungeista tulevalle työntekijäporukalle on aina iso ponnistus meidän People & Culture -tiimillemme. Idea Group auttoi todella paljon, niin tapahtuman ideoinnissa, kuin kaikessa koordinoinnissa aina ilmoittumisista palautekyselyyn saakka. Varsinkin illalla oli mahtavaa, että mekin, jotka olimme järjestämässä tapahtumaa firman puolelta, pääsimme vaihtamaan vapaalle Idea Groupin ottaessa ohjat kokonaan haltuunsa, kiteyttää MagiCAD Groupin Employee Experience And Development Manager Marjut Jalkanen.

Kaipaako tiimipäiväsi piristystä ja kaipaat apua toteutuksessa? Ota yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä juuri teidän henkilöstöllenne räätälöity mahtava virkistystuokio! Lue lisää tiimipäivien toteutuksista täältä.

Asiakkuusjohtaja

LAURA KOIVISTO

laura.koivisto@ideagroup.fi
040 533 0266

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje