Idea Akatemia – mikä mahtava mahdollisuus oppia!

Kun vuoden 2021 kesällä yhdistyimme Idea Groupiksi, asetimme tavoitteeksi olla asiakaslähtöisin viestinnän, tapahtumien ja markkinoinnin asiantuntija sekä alan paras työpaikka Suomessa – unohtamatta tietenkään hyvää kasvua ja kannattavuutta. Henkilöstön osaaminen – jota meiltä todella löytyy – luo tukevan pohjan näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Osaamisen vahvistamiseksi ja laajentamiseksi loimme ikioman koulutus- ja kehityskonseptimme, Idea Akatemian.

Idea Akatemian tavoitteena on varmistaa, että meillä on menestykseen tarvittava osaaminen niin yksilö- kuin yritystasolla. Tavoitteena on myös tukea työntekijöidemme urakehitystä ja tehdä jokaisen työstä mahdollisimman mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Yli 30 hengen yritys antaa hyvät lähtökohdat erilaisiin tehtäviin ja urapolkuihin.  

Idea Akatemian idea syntyi siitä, että meillä on talossa huippulaatuista viestintä-, tapahtuma- ja markkinointiosaamista, jonka haluamme jakaa koko porukalle. Kun mukaan otetaan ulkopuolisia asiantuntijoita, syntyy oivallinen kombo uutta tietoa ja tuoreita näkökulmia. Yhdessä haemme tapoja tehdä asiat aina vaan paremmin, luovemmin ja vaikuttavammin. 

Asiakkaille ja yhteistyökumppaneillemme tämä näkyy korkealaatuisena tekemisenä – hallussamme ovat alan viimeisimmät trendit, entistä rohkeampi tapa toimia ja tehokkaampi tapa toteuttaa.  

Tuntitolkulla tietoa 

Idea Akatemia järjestetään 2–3 kertaa kuukaudessa kaksi tuntia kerrallaan, joten vuodessa on – pelkästään Idea Akatemian kautta – lähes 70 tuntia aikaa keskittyä uuden oppimiseen. Sen lisäksi kannustamme henkilöstöämme vahvistamaan omaa osaamistaan myös talon ulkopuolella ja tuomaan samalla uusimmat opit meille muille.  

Idea Akatemia sisältää koko porukalle ja eri ryhmille suunnattuja koulutuksia. Osa koulutuksista keskittyy uuteen osaamiseen ja osa taas olemassa olevan osaamisen vahvistamiseen ja laajentamiseen. 

Valikoima on kattava: yhteis- ja valinnaisohjelmaa, ideapajoja, tehovartteja ja kädet savessa -harjoituksia.  

Jos haluat testata osaamistamme tai tarjoutua kouluttajaksi, ota yhteyttä!  

Asiakkuusjohtaja

Päivi Luoti

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.