Kun tavallinen ei riitä

Kun yritystoiminnan laatutavoitteet on asetettu kattoa korkeammalle, näkyy se aatelisena jälkenä niin suurissa linjoissa kuin pienissä yksityiskohdissa – myös viestinnässä.

Hammaslääkäriasema von Dents on perustettu potilaan ympärille. Hammasterveydestä huolehtiminen on tietysti toiminnan ydintä, mutta myös kaikki muu toiminta sen oheen on harkittu yhdeksi kokonaisuudeksi. Tilat eivät ensivaikutelmaltaan muistuta perinteistä hammaslääkäriasemaa, vaan hoidon puitteet on suunniteltu niin, että asiakas solahtaa osaksi tyylikästä palvelua, missä hampaiden ja suun hoito sujuu mahdollisimman miellyttävästi.

”Olemme alusta pitäen arvostaneet sitä, että yksityisenä toimijana voimme tehdä kaikki päätökset, siis myös viestinnälliset, itse ilman minkään ketjun tai pääomasijoittajan ohjausta. Haluamme, että tyylikkyys ulottuu myös viestinnällisiin käytäntöihimme”, kertoo von Dentsin toimitusjohtaja Matti Markkula. 

Tinkimätön työn laatu – tinkimätön viestinnän laatu  

”Potilastyön tärkein asia on laatu. Korkeatasoisen hammashoidon lisäksi pidämme myös asiakkaan miellyttävää asiointikokemusta tärkeänä osana laatuajattelua. Viestinnän suunnittelussa haluttiin yhteistyökumppani, joka kykenee samanlaiseen laadun tuottamiseen. Yhteistyö silloisen Telegraafin, nykyisen Idea Groupin kanssa perustui aiempien kokemusten pohjalta rakentuneeseen luottamukseen”, tarkentaa Markkula.  

Kokonaisuus yksissä käsissä 

”Keskitimme toiminnan käynnistysvaiheessa kaikki lanseeraukseen, viestintään ja brändiin liittyvät asiat Idea Groupille. Arkkitehdin näkemys logosta oli olemassa, mutta halusimme, että yksi toimija hoitaa koko paketin suunnittelusta lanseeraukseen ja sen jälkeiseen viestintään”, kertoo Markkula. 

Idea Group aloitti työnsä viimeistelemällä logon, sekä luomalla brändi- ja viestintäkäsikirjan, josta löytyvät yritykselle suunniteltu tone of voice eli viestinnän sävy sekä visuaalinen ilme ja graafinen ohjeisto.  

Kotisivujen suunnittelu sisältöineen, tarvittavat esitteet, peruslomakkeistot, toimitilojen opasteet ja kyltit olivat vuorossa seuraavana. Ja kun sekä toiminnan ja viestinnän perusta oli luotu, oli aika siirtyä lanseerausvaiheeseen, jolloin käyttöön otettiin tiedottamisen ohella mainonta: suuret lehti-ilmoituspinnat, digitaaliset mainosbannerit ja bussipinnat toivat von Dentsin turkulaisten tietoisuuteen. 

Erottautuminen olennaista 

Koska yrityksen sitoutuminen miellyttävään asiakaskokemukseen on viety ainutlaatuiselle tasolle, haluttiin sen näkyvän myös positiivisesti erottuvana viestintänä.  

”Sekä mainonnassa että viestinnässä haluttiin luoda von Dentsin toimintaa luotaava sävy: muistetaan faktan ohella myös tunne, viestitään lämminhenkisesti ja kotoisasti, ollaan myös viestinnässä sellaisia kuin oikeastikin ollaan eli rentoja, iloisia ja helposti lähestyttäviä. Yrityksen rohkeasta tai uskaliaasta nimestä huolimatta ei olla elitistisiä, ainoastaan palvelu ja asiakkaan kohtelu on aatelista”, muistuttaa Markkula. 

Tavoitteena laaja näkyvyys 

Sekä lanseerausvaiheessa että toiminnan vakiinnuttua on haluttu pitää kiinni laajasta näkyvyydestä. Vanhat ja uudet asiakkaat haluttiin tavoittaa ja viestittää heille uusi sijainti Kurjenlinnassa. Myös moni yritysasiakas on noteerannut von Dentsin palvelut ja ottanut ne osaksi omaa työsuhde-etujärjestelmäänsä. 

 ”Yhtä lailla halusimme, että viestintä tavoittaa myös hammaslääkäreitä ja suuhygienistejä. Teemme mielellämme yhteistyötä sellaisten ammattitaitoisten tekijöiden kanssa, jotka ovat valmiita sitoutumaan toimintatapoihimme eli pitämään potilaan edun kaikessa toiminnassa tärkeimpänä”, tiivistää Markkula.  

Idea Groupille kiitos yöunista 

”Kun toiminta on ollut alku- ja kehitysvaiheessa, on hieno tunne, kun voi luottaa yhteistyökumppaneihin. Ja välillä, kun kuulee kommentteja muilta, niin osaa todellakin arvostaa sitä, miten linjakkaasti Idea Group on hoitanut oman tonttinsa. Me olemme itse saaneet täysin keskittyä omaan ydintoimintaamme ja jos ollaan välillä valvottu öitä, niin ei koskaan viestinnän takia. Että kiitos vaan hyvistä yöunista, niille on ollut käyttöä”, myöntää Markkula. 

Asiakkuusjohtaja

Päivi Luoti

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje