Solmittaisiinko viestintäliitto?

Onko viestinnän parantaminen roikkunut listallasi vuodesta toiseen? Korjataan asia yhdessä.

243. Niin monta päivää on tästä vuodesta jo eletty. Jäljellä on onneksi vielä 122 päivää, eli voimme huokaista, sillä päiviä tämän vuoden tavoitteisiin pääsemiseen riittää. Syksy on hyvä tarkistuspiste, sillä nyt näkee hyvin, mitä on alkuvuonna saavutettu ja mitä pitäisi vuoden loppuun mennessä saavuttaa.

Se tavallinen tarina

Me tunnemme yritysten ja organisaatioiden viestintätuskan. Viime vuoden puolellahan piti suunnitella kaikki viestintätoimet valmiiksi, mutta jotenkin se siirtyi alkuvuoteen. Sen jälkeen  sovittiin, että jonkun pitäisi vastata kokonaiskuvasta ja jakaa siitä tehtäviä ja…

Se toimiva tarina

Onneksi viestintätuskan lisäksi tunnemme myös viestintäilon. Se lähtee siitä, että pysähdymme sen verran, että pääsemme alkuun.

Yhdessä asiakkaidemme kanssa varaamme syksyn alkuun muutaman tunnin aikaa, ja silloin käymme läpi yrityksen seuraavan puolen vuoden tavoitteet. Samalla kirjaamme, millä viestinnän keinoilla voimme tavoitteisiin pääsyä tukea. Sitten teemme suunnitelman, ja lähdemme toteuttamaan sitä yhdessä sovituilla tavoilla.

Parhaiten tähän päästään kuukausisopimuksen avulla. Tällöin varaamme asiakkaallemme tietyn määrän resurssia tai sovittuja toimenpiteitä kuukausittain. Samalla pidämme huolta, että ne oikeasti tulevat tehtyä. Muistuttelussa ja asioiden eteenpäin viemisessä olemme myös aika taitavia.

Säännöllisesti sitten seuraamme tuloksia, ja iloitsemme yhdessä onnistumisista!

Jos näyttää siis siltä, että alkuvuoden ja kesän viestintäteot tai -tulokset loistavat poissaolollaan, niin nyt on hyvä aika toimia.

Ole yhteydessä meihin, jotta voimme pian yhdessä iloita viestinnän onnistumisista.

Asiakkuusjohtaja

ANNA KOIVISTO

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje