Uuden äärellä: harjoittelijana Idea Groupissa

Harjoittelupäivät koostuvat mukavasta työympäristöstä, vaihtuvista tehtävistä ja kivoista työkavereista.

Aloitin harjoitteluni Idea Groupilla marraskuun alussa. Hain avoinna olevaa harjoittelupaikkaa hieman spontaanisti, sillä olin ajatellut tekeväni harjoittelun vasta vuoden päästä lähempänä opinnäytetyön tekoa ja valmistumistani. Melkein voisi sanoa kohtalon johdattaneen minut rekrytoinnista tämän blogitekstin kirjoittajaksi, ja nyt harjoittelupaikan myötä haaveeni aikaisesta valmistumisesta ja urasta ovat konkretisoituneet.

Olin ennen harjoitteluani seurannut Telegraafia eli nykyistä Idea Groupia vuoden verran sosiaalisessa mediassa. Mielenkiintoni herätti ennen kaikkea ammattitaitoinen ote. Esimerkiksi blogeissa se tulee ilmi siten, että teksteissä käsitellään usein omista kokemuksista käsin ajankohtaisia asioita viestinnän alalta.

Mutta jo haastatteluvaiheessa havaitsin, että ammattitaitoisen olemuksen alta putkahtaa markkinointiviestintätoimiston rento ja lähestyttävä tunnelma. Idea Groupissa työntekijä hyväksytään ihmisenä – niin hyvinä kuin huonoina päivinä.

Matkalla viestinnän ammattilaiseksi

Harjoittelun aikana olen päässyt kiinni markkinointiviestintätoimiston työhön ja erilaisiin, lähes päivittäin vaihtuviin tehtäviin. Idea Groupissa saa sopivassa suhteessa sekä ohjausta että vapautta; tekstien aiheita saa itse ideoida, mutta tarvittaessa työkaverit antavat neuvoja ja oikolukevat kirjoituksiani. Tekstien lisäksi olen auttanut muita tietojen keräyksessä ja tehnyt omia koonteja useista erilaisista aiheista. Myös ruosteiset Excel-taitoni ovat saaneet kunnostusta jo heti ensimmäisistä päivistä lähtien.

Parasta tähän mennessä on ollut sisältöjen suunnittelu sosiaaliseen mediaan. Tykkään käyttää luovuuttani ja miettiä julkaisujen syvempiä merkityksiä: miten, miksi ja kenelle tehdään. Uskon kolmen kuukauden jakson kasvattavan minua viestinnän tulevana ammattilaisena.

Mukavaa joulun odotusta!

Blogitekstin on kirjoittanut Idea Groupin markkinointiviestinnän harjoittelija joulukuussa 2021.

Asiakkuusjohtaja

ANNA KOIVISTO

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje