Asiakaslehti syntyy yhteistyönä

Suomalainen Lojer on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja elinkaaripalveluiden tuottaja sekä johtava fysioterapialaitteiden ja -tarvikkeiden jälleenmyyjä. Yhtiö valmistaa tehtaillaan Sastamalassa, Kempeleessä ja Lahdessa muun muassa sairaalasänkyjä sekä leikkaus-, tutkimus- ja hoitopöytiä. Yrityksen tuotteita on käytössä yli sadassa maassa.

Lojerin asiakas- ja sidosryhmälehti on ilmestynyt vuodesta 2015 alkaen. Telegraafi, eli nyt Idea Group, on alusta asti vastannut lehden sisällöstä, visuaalisesta ilmeestä ja taitosta. Lehti ilmestyy kerran vuodessa, ja sitä lähetetään laajasti yrityksen sidosryhmille.

Asiakaslehden aiheet sovitaan aina yhdessä Lojerin edustajien kanssa. Me hoidamme haastattelut, tiedonkeruun ja artikkelien kirjoittamisen sekä sopimisen lehden kuvauksista valokuvaajien kanssa. Viimeistelemme myös lehden aineiston painokuntoon ja välittämme sen painotaloon. Prosessi on suunniteltu säästämään Lojerin omia resursseja ja maksimoimaan yrityksen tuotteiden ja palvelujen näkyvyys.

– Sidosryhmälehti on tärkeä osa yrityskuvaamme niin asiakkaille, yhteistyökumppaneille kuin eri puolilla Suomea työskentelevälle henkilöstöllemme. Postituksen lisäksi jaamme lehteä asiakastapaamisissa ja messuilla, kertoo Lojerin toimitusjohtaja Ville Laine.

– Palautteen perusteella lehti on tukenut brändiämme erinomaisesti. Telegraafi, eli nykyään Idea Group tuntee yrityksemme ja tavoitteemme niin hyvin, että sisällön tuottaminen on vuosi vuodelta tehokkaampaa. Pyrimme yhdessä kehittämään sisällöistä monikanavaisia, jolloin esimerkiksi haastattelusta syntyy luontevasti myös blogi. ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” sopii myös lehtemme tekemiseen. Aloitamme suunnittelun yhdessä jo kuukausia ennen ilmestymispäivää keräämällä ideoita ja juttuaihioita koko organisaatioltamme, Laine jatkaa.

Asiakkuusjohtaja

Päivi Luoti

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje