Viestintäkumppani vapauttaa aikaa yrityksen ydintehtäviin

Suomalainen sähkötekniikan konserni LST Group on tehnyt Telegraafin eli nykyisen Idea Groupin kanssa yhteistyötä jo vuodesta 2015. Konserniin kuuluvalle LST Servicelle on tehty graafista suunnittelua, rekrytointiviestintää ja sosiaalisen median sisällöntuotantoa.

Telegraafi eli nykyinen Idea Group on tehnyt pitkään yhteistyötä LST Groupin kanssa, joten yhteistyö LST Servicen kanssa oli luontevaa jatkumoa.

– Aikaisemmasta yhteistyöstä oli erittäin myönteisiä kokemuksia, joten tämän pohjalta Telegraafi eli Idea Group oli luonnollinen valinta myös meidän viestintäkumppaniksemme, kertoo LST Servicen toimitusjohtaja Ville Lehto.

LST Servicellä ollaan tyytyväisiä yhteistyöhön.

– Yhteistyö on sujunut erinomaisesti, ja työ on ollut laadukasta. Yhteydenpito on ollut sujuvaa puolin ja toisin. Pyyntöihimme reagoidaan aina välittömästi, ja homma viedään maaliin nopeasti ja ammattitaitoisesti. On myös mahtavaa huomata, että viestintätoimisto toimii oma-aloitteisesti ja ehdottaa meille viestintään liittyviä asioita.

Esitteet uuteen uskoon

Olemme tehneet LST Servicelle graafista suunnittelua ja tuottanut esimerkiksi esitteitä ja tarroja. Tämän lisäksi yritykselle on tehty sosiaalisen median markkinointia sekä rekrytointiviestintää.

– Näkyvyytemme sosiaalisessa mediassa on lähtenyt kasvuun selkeän ja hyvin toteutetun viestinnän ansiosta. Meiltä vapautuu aikaa ydintehtäviimme ja saamme tuloksena laadukasta sekä hyvin kohdennettua markkinointiviestintää.

Mainosmateriaalien kanssa olemme kehittäneet yhdessä toimivan kaavan.

– Annamme heille aiheen, faktat sekä kuvat ja he muotoilevat niistä kuhunkin kanavaan sopivia materiaaleja. He pitävät huolta siitä, että kaikki materiaalit ovat visuaalisesti laadukkaita ja yhtenäisiä. Olemme yhdessä uudistaneet tapaa, jolla esittelemme tuotteitamme ja palveluitamme. Tämä työ ei olisi onnistunut ilman heidän apuaan.

Ville Lehdon mielestä on etu, että yrityksen viestintäkumppani tuntee yrityksen tavat toimia.

– On hienoa, että meillä on viestintäkumppani, joka tuntee talon ja toimintatapamme ja joka tekee meidän näköistämme materiaalia. Uskon, että yhteistyömme tulee jatkumaan ja kantamaan hedelmää tulevaisuudessakin.

Idea Group LST Group portfolio

Myyntijohtaja

Rebekka Rantanen

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.