Vuosikertomus on tehokas viestinnän työkalu

Vuosikertomuksiin laitetaan yrityksissä ja säätiöissä runsaasti aikaa ja vaivaa, mutta luettelomainen raportti ei välttämättä houkuttele lukijaa perehtymään organisaation toimintaan. Idea Group toteutti Turun Yliopistosäätiölle vuosikertomuksen, jonka avulla säätiö pystyy kertomaan toiminnastaan lukijaystävällisesti ja kiinnostavasti. Uudistettu vuosikertomus on nyt olennainen osa Yliopistosäätiön viestintää, sillä säätiö pystyy hyödyntämään vuosikertomuksen materiaaleja kustannustehokkaasti kaikissa viestintäkanavissaan.

“Vuosikertomus on nykyisessä muodossaan erittäin toimiva keino viestiä sidosryhmillemme ja yhteistyökumppaneillemme Turun Yliopistosäätiön työstä. Idea Groupin toteutus tuo monipuolisesti esille säätiön ajankohtaisia teemoja ja kertoo samalla toiminnan virallisemmat luvut”, kiittää Turun Yliopistosäätiön toimitusjohtaja Mikael Luukanen. 

Idea Group ja Turun Yliopistosäätiön omasta väestä muodostuva toimituskunta toteuttivat yhteistyössä artikkelipohjaisen lehden, joka esittelee säätiön toimintaa erilaisista näkökulmista ja nostaa esille säätiövuoden huippukohtia. Idea Group hoiti säätiön toiveiden perusteella lehden toteutuksen kaikki vaiheet: haastattelut, sisällöntuotannon, taiton, viestinnän painon kanssa ja valokuvausten koordinoinnin Mediascope Productionsin kanssa. Turun Yliopistosäätiö sai valmiin lehden sekä paperisena että kätevänä e-versiona.  

Uutta puhtia viestintään ja markkinointiin 

Yliopistosäätiön vuosikertomukseen haettiin perinteisestä poikkeavaa otetta ensimmäisen kerran vuonna 2021, jolloin Idea Group laittoi vuosiraportin uuteen uskoon ja kertoi säätiön toimintavuodesta 2020 tuoreella ja kiinnostavalla tavalla. Onnistuneen ja laajasti kiitosta saaneen muutoksen jälkeen Idea Groupilla on ollut ilo toteuttaa Turun Yliopistosäätiölle myös toimintavuosien 2021 ja 2022 kertomukset. 

Uudenlainen lähestymistapa vuosikertomukseen muutti pelkän vuosiraportin tehokkaaksi lahjoittajaviestinnän työkaluksi, jota säätiö pystyy hyödyntämään pitkin vuotta. Vuosikertomuksen sisältöjä voi nostaa esiin säätiön somekanavilla ja verkkosivuilla, ja puhuttelevat artikkelit innostavat tutustumaan säätiön arvokkaaseen työhön. 

Katse ihmisiin säätiötyön takana 

Turun Yliopistosäätiö jakaa rahastoistaan väitöskirja-, tutkimus- ja matka-apurahoja, joilla on suuri merkitys niiden saajille. Rahastojen yhteenlaskettu arvo on lähes 73 miljoonaa euroa, ja säätiö tukee ja edistää rahastojen tuotolla Turun yliopiston toimintaa.  

Talousasiat ovat säätiötoiminnan ytimessä, mutta luvut eivät yksin kerro kaikkea. Siksi Idea Group kehitti Turun Yliopistosäätiön vuosikertomusta haastatteluvetoisempaan suuntaan, mikä teki sisällöistä lähestyttäviä. Turun Yliopistosäätiön viestintää kehitetään tulevaisuudessakin yhdessä Idea Groupin kanssa, ja vuosikertomus on tässä olennaisessa roolissa. 

“Idea Group on auttanut meitä tuomaan säätiön toimintaa esiin raikkaalla ja houkuttelevalla tavalla. Me Turun Yliopistosäätiössä tiedämme, miten suuri vaikutus työllämme on, mutta vuosikertomuksen avulla voimme esitellä sekä lahjoittajien taustoja että apurahansaajien onnistumisia myös laajemmin. Lisäksi voimme nostaa esiin monia säätiöarjen mahdollistavia vapaaehtoistyöntekijöitä ja luottamushenkilöitä. On ollut aivan ihanaa lukea vuosikertomuksen taidolla ja sydämellä kirjoitettuja tekstejä”, kertoo Turun Yliopistosäätiön apurahasihteeri Marjukka Sillanpää. 

Tutustu vuosikertomukseen >

Asiakkuusjohtaja

ANNA KOIVISTO

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje