Hyvä viestintä suoristaa teknisen kielen koukerot

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät koskaan mieti keskijännitekojeistoja. Minäkin olin yksi heistä, kunnes muutama vuosi sitten sain ensimmäistä kertaa tehtäväkseni kirjoittaa tiedotteen kyseisestä laitteesta.

Viestintätyön yksi parhaita puolia on, että sitä tehdessä pääsee perehtymään aivan uskomattomaan määrään erilaisia toimialoja. Viestintätyön vaikeimpia puolia taas on, että yhden ihmisen on mahdotonta olla jokaisen alan asiantuntija.

Alkuun nostamani esimerkki keskijännitekojeistoista on vain yksi esimerkki erittäin teknisistä aiheista, joiden kimpussa aherran vähintään viikoittain, usein jopa päivittäin. Koulutustaustani huomioiden (humanisti ja muusikko) pohdiskelen yllättävänkin usein esimerkiksi teollisuusautomaatiota ja kiinteistöjen älyratkaisuja.

Osaisinko sitten ohjelmoida tuotantolinjalla olevia koneita tai asentaa kojeiston sähköasemalle? En todellakaan! Mutta julkean silti väittää, että olen erinomainen valinta kirjoittamaan teknisistä aiheista.

Teknisestä jargonista selkeäksi viestiksi

On toki selvää, että minä tai muut viestinnän kollegani emme voi tietää tekniikkaan liittyvistä aiheista yhtä paljon kuin alan piinkovat asiantuntijat. Meidän supervoimamme onkin siinä, että osaamme kertoa aiheista, laitteista tai ratkaisuista oikealla tavalla erilaisille yleisöille.

Asialleen omistautunut insinööri on todennäköisesti tottunut puhumaan osaamisestaan muiden samanlaisten aiheiden kanssa painivien eksperttien kanssa. Kun on aika viestiä laajemmin vaikkapa uudesta innovaatiosta, ei oman alan jargon eli ammattikieli avaudu suurelle yleisölle.

Samoin voi olla vaikeaa tunnistaa, mikä oman kehityskuplan ulkopuolella saisi viestin vastaanottajat innostumaan aiheesta jopa siinä määrin, että innovaatiosta leivotaan uutinen. (Tässä kohtaa viestinnän ammattilainen naksauttelee jo rystysiään ja valmistautuu laittamaan homman pakettiin.)

Tehokas viesti laaditaan yhteistyössä

Oli työn alla sitten blogi, referenssiteksti tai tiedote, kaikkein tärkeintä on saada tekstiä varten riittävästi faktatietoa. Hyvät pohjamateriaalit auttavat, mutta parasta on päästä jututtamaan aiheen asiantuntijaa.

Viestinnän ammattilainen osaa kysyä asiantuntijalta oikeita kysymyksiä sen pohjalta, mitä tekstin suunniteltu kohdeyleisö haluaa tietää.

Jos teksti on suunnattu toisille alan asiantuntijoille, niin ammattikieli ja tarkat tekniset yksityiskohdat ovat täyttä asiaa! Jos kohteena on yleis- tai talousmedia, kannattaa keskittyä esimerkiksi laajempiin yhteiskunnallisiin tai liiketoiminnallisiin vaikutuksiin.

Jokainen lukija alasta riippumatta arvostaa joka tapauksessa hyvin kirjoitettua ja sujuvaa tekstiä. Blogitekstissä lukijan voi voittaa puolelleen rennolla tyylillä ja hauskoilla vertauksilla, kun taas medialle suunnatussa tiedotteessa keskitytään faktoihin ja siihen, että toimittajat saavat riittävästi taustatietoa aiheesta.

Teknisestä aiheesta kirjoitetulla tekstillä voi myös tukea yrityksen tarinaa tai rakentaa uskottavaa asiantuntijabrändiä. Viestinnän ammattilainen ottaa tavoitteet huomioon kirjoittaessaan ja osaa myös neuvoa, miten valmista tekstiä voi hyödyntää erilaisissa tilanteissa.

Meillä Idea Groupissa on valtavasti kirjoituskokemusta erilaisista tekniikan aiheista. Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä, miten voimme parhaiten kertoa teidän alastanne!

Viestintäkonsultti

KATARIINA LAPPI

katariina.lappi@ideagroup.fi
0400 198 394

Ota yhteyttä

Häikäisikö kattava palveluvalikoimamme sinut? Tiedätkö, mistä lähteä liikkeelle?

Täytä lomake ja me autamme. Ketterämpää toimijaa saat hakea.  

This site is protected by reCAPTCHA and the Google     Privacy Policy and     Terms of Service apply.

Tilaa uutiskirje