”Kill your darlings”
Nobel-voittaja ja kirjailija William Faulknerin suuhun tai kynään on istutettu klassikkolause: tapa rakkaimpasi. Jos kuitenkin haluaa päästä poluttomaan maastoon tai vapaaseen umpihankeen, niin aika usein joutuu, jos nyt ei aina tappamaan, niin ainakin hylkäämään rakkaansa. Se ihana idea, mikä toteutettiin jo 2003 tai konsepti mallia 2011, joka puri kovempaa kuin keskitalven kainuulainen pakkanen, ja joiden onnistumisten taikapölyä on näkevinään omilla harteillaan yhä kimaltelevan, on mennyttä. Finito kaputt. Kuopattu, haudattu, heipat sanottu.
Jos lähtöitkut on itkemättä, on ne tirautettava, siivottava itkuräkä poskelta ja käännettävä naama kohti tulevaisuuden aurinkoa.
Miksi kaikki tämä säälimätön vaiva ja vähti? Jos ei ole yhtään ongelmaa näköpiirissä, ei tarvitsekaan vaivautua. Mutta yleensä niitä on – ja tämän päivän ongelmia ei ratkota eilisillä vastauksilla. Tarvitaan jotain, mitä ei ole vielä ennen ajateltu, sanottu tai tehty.
Luovassakin prosessissa on alku…
Ensin heittäydytään uteliaana asiakkaan maastoon. Joskus maastopuvussa, joskus jakku- tai uimapuvussa, mitä nyt tilanne vaatii. Kerätään tietoa, selvitellään tavoitteita ja strategioita, tehdään tyhmiä kysymyksiä, kuunnellaan, noteerataan mahdolliset ongelmat, havainnoidaan, haistellaan, selvitellään trendejä ja kysellään lisää. Isolla koolla kuunnellaan.
Sitten jätetään kaikki hautumaan. Jos ongelma on selkeä (mitä se harvoin on), alkaa tiedostamaton meissä jo hakeutumaan kohti ratkaisua, mutta usein se märehtii kaikessa epäselvässä ja hyvä niin.
…keskikohta…
Toinen vaihe on alkanut, kun hiipparoidaan epävarmuuden hetteikössä. Riskejä pursuaa ja tulevaisuus ei näytä miltään. Kainalot muistavat taas miksi dödö on kiva kaveri. Ideoita välähtelee, mutta oman pään kritiikki pitää niitä rikkaruohoina. Pohjoisessa Suomessa sanotaan niille tuossa kohtaa, että mie en piä minhään. Epäusko itseä, asiakasta, maailmaa ja omaa osaamista kohtaan kasvaa. Kukoistaa suorastaan. Kysyy luonnetta mennä nukkumaan valvomaan oman päänsä kanssa.
…ja loppu!
Yhtäkkiä jotain tapahtuu. Syntyy idea. Ja toinen. Siitä ponnistaa kolmas. Niistä ei ehkä mikään vielä toimi, mutta luomisen tuskanhiki alkaa kuivua. Usko omaan tekemiseen palautuu ja alkaa liito kohti luovaa ratkaisua. Matka ideasta tulokseen kysyy vielä realiteettitestausta, budjettilinkoa, strategiaseulaa ja työlästä pusertamisen vaihetta ennen kuin käsissä on valmis innovaatio, konsepti, slogan, palvelu tai tuote tai joku edellisten yhdistelmä, mutta luovan työn tekijä on tässä kohtaa oman päänsä sisällä voittaja.
Ja samassa päässä ihan luovan ajatuksen vieressä on toinen, tutun kuuloinen ajatus:
”Kyllä kannatti nähdä vaivaa, rakas kultapuppeli söpöliini ideani. Love you so!”
