Hyvän mielen tarinoita ikäihmisten hyvinvoinnista

Turun kaupunki tekee runsaasti yhteistyötä erilaisten yhdistysten, järjestöjen ja säätiöiden kanssa ja tukee hankkeita rahallisesti. Yksi tärkeä kohderyhmä ovat ikäihmiset, joiden hyvinvointia edistäviä hankkeita rahoitetaan muun muassa testamenttilahjoitusvaroista. Kaupungin verkkosivuille koottiin Hyvinvointia ikäihmisille -juttusarja lähiaikoina toteutetuista hankkeista. Idea Group hoiti taustavoimien ja yhteistyötahojen haastattelut, ja kirjoitti ne sympaattisiksi tarinoiksi.

Vuosikertomus on tehokas viestinnän työkalu

Vuosikertomuksiin laitetaan yrityksissä ja säätiöissä runsaasti aikaa ja vaivaa, mutta luettelomainen raportti ei välttämättä houkuttele lukijaa perehtymään organisaation toimintaan. Idea Group toteutti Turun Yliopistosäätiölle vuosikertomuksen, jonka avulla säätiö pystyy kertomaan toiminnastaan lukijaystävällisesti ja kiinnostavasti. Uudistettu vuosikertomus on nyt olennainen osa Yliopistosäätiön viestintää, sillä säätiö pystyy hyödyntämään vuosikertomuksen materiaaleja kustannustehokkaasti kaikissa viestintäkanavissaan.

Paras paikka ansaitsee parhaat jutut

Kaarina on noin 36 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Kaupungin johtoajatuksena on olla ”Paras paikka”, ja väitteelle löytyy myös tukea monista valtakunnallisista tutkimuksista. Kaarina on valittu muun muassa Suomen luovimmaksi kunnaksi, halutuimmaksi asuinpaikaksi ja yritysilmapiiriltään Suomen parhaaksi. Idea Group on ollut mukana Kaarinan kaupungin viestinnän tukena ja työstämässä Kaarinan asukaslehden artikkeleita.

Brändi tutuksi räätälöityjen koulutusten avulla

Jalo & Jalo on vuonna 1972 Turussa perustettu perheyritys, joka on erikoistunut henkilönostamiseen. Viime vuosien vahvan kasvun ja yrityskauppojen ansiosta Jalo & Jalo on tänä päivänä Pohjoismaiden suurin nostolava-autoja vuokraava yritys. Olimme mukana Jalo & Jalon brändiuudistuksen kiteyttämisessä ja viestinnän suunnittelussa syksyllä 2021. Lisäksi järjestimme räätälöityjä koulutuksia henkilöstölle.

Visuaalinen ilme ja vuosikertomus Turun Yliopistosäätiölle

Turun Yliopistosäätiön tehtävänä on tukea ja edistää Turun yliopiston toimintaa ja tieteellistä tutkimusta. Säätiön tärkein toimintamuoto on sen rahastot, joiden tuotoista säätiö jakaa apurahoja. Rahastojen yhteenlaskettu arvo on reilu 70 miljoonaa euroa.

Suunnitellumpaa viestintää kuukausisopparin myötä

Yhteistyömme Biopankkien Osuuskunta Suomi – FINBB:n kanssa alkoi syksyllä 2020. Olemme auttaneet FINBB:tä monipuolisesti viestinnän strategisen suunnittelun, mediatiedottamisen, some-viestinnän ja visuaalisen viestinnän osalta.

Asiakaslehti syntyy yhteistyönä

Suomalainen Lojer on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja elinkaaripalveluiden tuottaja sekä johtava fysioterapialaitteiden ja -tarvikkeiden jälleenmyyjä. Yhtiö valmistaa tehtaillaan Sastamalassa, Kempeleessä ja Lahdessa muun muassa sairaalasänkyjä sekä leikkaus-, tutkimus- ja hoitopöytiä. Yrityksen tuotteita on käytössä yli sadassa maassa.

Viestintä kasvattaa brändinäkyvyyttä

Schneider Electric on kansainvälinen energianhallinnan ja energiatehokkuuden asiantuntija. Vuonna 1836 perustettu ranskalainen pörssiyhtiö on viime vuodet panostanut yhä enemmän kestävän kehityksen mukaiseen suunnitteluun kiinteistöautomaation ja sähköauto-
järjestelmien saralla.

Tilaa uutiskirje