Koulutus kasvattaa pääomaa

Syksy on uuden oppimisen aikaa. Yhdelle se voi tarkoittaa uuden käsityötaidon oppimista, toiselle uutta liikuntaharrastusta ja kolmas haluaa kehittyä ammatillisesti. Käsityötaidot ja liikuntaharrastukset jätämme suosiolla alan ammattilaisten opetettaviksi, mutta viestinnän ja tapahtumien saralla voimme tarjota apua uuden opettelussa tai vanhan virkistämisessä.

Tulossa tapahtuma, missä markkinointi?

Kilpailu yleisöistä ja tapahtumaan osallistujista on nyt ankaraa, sillä maailman avauduttua tapahtumatulva on muodostunut valtavaksi. Ja onhan se ihanaa, että voimme taas kokoontua ja upeita, vaikuttavia elämyksellisiä tapahtumia taas järjestetään. Mutta – tämä vaatii tapahtumajärjestäjiltä yhä enemmän panostusta markkinointiin ja markkinoinnin strategiseen suunnitteluun.

Idea Akatemia kouluttaa

Kiinnostaako kriisiviestintä? Haluaisitko valjastaa tapahtumat myynnin tueksi? Lanseeraamme Idea Akatemian ensimmäiset, tunnin kestävät tehokoulutukset asiakkaidemme toiveaiheilla.

Luova työ on yhtä luopumista

Viestinnän ja tapahtumien suunnittelussa toimivat samat lainalaisuudet: on opittava steppailemaan kohderyhmän kengissä oppiakseen tietämään, millaisen maailman maaperään ne osuvat. Mitkä asiat siellä maailmassa murehduttavat, pelottaako jokin, mistä saa iloa, toivoa ja energiaa? Mistä kuulija, lukija, asiakas tai vierailija peräti innostuisi tai inspiroituisi?

Harvemmin ihan siitä samasta, kuin viimeksi. Rutiini auttaa, mutta myös kahlitsee. Ja niitä kahleita murtaessaan joutuu usein kuuluisalle epämukavuusalueelle.

Tilaa uutiskirje