Uuden äärellä: harjoittelijana Idea Groupissa
Harjoittelupäivät koostuvat mukavasta työympäristöstä, vaihtuvista tehtävistä ja kivoista työkavereista.
Harjoittelupäivät koostuvat mukavasta työympäristöstä, vaihtuvista tehtävistä ja kivoista työkavereista.
Whistleblowing on julkinen, digitaalinen viestintäkanava, jossa työntekijät, alihankkijat, asiakkaat tai kuka muu tahansa voi ilmoittaa havaitsemastaan tai epäilemästään epäkohdasta tai laittomuudesta. Kanava antaa organisaatioille mahdollisuuden vastaanottaa varoituksia mahdollisista väärinkäytöksistä jo varhaisessa vaiheessa, jolloin niihin voidaan puuttua mahdollisimman nopeasti.
Tuntuuko, että yrityksen tai organisaation arjessa ei ole aikaa miettiä päivittäin tai edes viikoittain ajankohtaisia viestintätoimenpiteitä? Silloin kannattaa pysähtyä ja asettaa kerralla tavoitteet, toimenpiteet, kanavat ja viestit järjestykseen. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi viestitty, ja vuosikello tai roadmap vapauttaa resursseja päivittäisestä pähkäilystä pitkäjänteisempään ja rennompaan tekemiseen.
Kaikkihan sitä tekevät. Kun päivään putkahtaa luppoaikaa, tulee otettua luuri käteen ja selailtua erilaisia sisältöjä.
Puhelin kilahtaa sähköpostin merkiksi. Taas mainos. Viikon sisällä samalta yritykseltä on tullut kolme viestiä, joiden otsikoissa huutomerkit vain lisääntyvät. Siirrän viestit roskapostiin.
LinkedIn on sosiaalisen median kanavista työmaailmaan orientoitunein, joten se on myös oiva paikka markkinoida yrityksen palveluita. Työntekijöiden verkostojen kautta yrityksen palveluilla ja asiantuntijuudella on potentiaalia levitä pitkälle. Kokosin yhteen muutaman vinkin, joita LinkedIn-markkinoinnissa kannattaa huomioida.
Tapahtumaviestintä saattaa kuulostaa itsestään selvältä tai siltä, että riittää kun viestii osallistujalle yksinkertaisesti mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja milloin tapahtuu. Näitä hyviä kysymyksiä kannattaakin pitää suuntaviivoina, mutta erinomaista asiakaskokemusta ei välttämättä rakenneta vastaamalla suoraviivaisesti pelkästään näihin kysymyksiin.
Hyvä juttu on aina kiinnostava lukukokemus, kun sen aihepiiri koskettaa ja teksti on hyvin kirjoitettu. Hyvin kirjoitettuja ilmiöitä taustoittavia artikkeleita, ajankohtaisia uutisia ja hyötytietoa tarjoavia tekstejä syntyy muuallakin kuin mediassa: yhä useammin kiinnostava artikkelisisältö voi olla myös viestinnän ammattilaisen tekemä.
”Telegraafi ja Tapahtumallinen ovat molemmat tunnettuja ja arvostettuja toimijoita. Sen hyvän haluamme säilyttää.”
Viestinnän tehon mittaaminen ja vertailukelpoisen datan saaminen erilaisista viestintätoimenpiteistä on melko haastavaa. Miten mitata esimerkiksi sitä, lisäsikö tiedote yrityksen tunnettuutta tai paraniko henkilöstön hyvinvointi sisäisen viestintäkampanjan ansiosta?