Paras gaala ikinä!
Ikimuistettavan gaalatilaisuuden järjestämisessä riittää tehtävää. Vuoden 2022 tunnelmasta jäi puuttumaan vain yksi tekijä: paniikki.
Ikimuistettavan gaalatilaisuuden järjestämisessä riittää tehtävää. Vuoden 2022 tunnelmasta jäi puuttumaan vain yksi tekijä: paniikki.
Jalo & Jalo on vuonna 1972 Turussa perustettu perheyritys, joka on erikoistunut henkilönostamiseen. Viime vuosien vahvan kasvun ja yrityskauppojen ansiosta Jalo & Jalo on tänä päivänä Pohjoismaiden suurin nostolava-autoja vuokraava yritys. Olimme mukana Jalo & Jalon brändiuudistuksen kiteyttämisessä ja viestinnän suunnittelussa syksyllä 2021. Lisäksi järjestimme räätälöityjä koulutuksia henkilöstölle.
Fellowmind Oy on teknologiatalo, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Saksassa ja Puolassa. Fellowmind kehittää ja ylläpitää moderneja digitaalisia ratkaisuja auttaakseen asiakkaitaan kehittymään ja kasvamaan. Yrityksessä uskotaan teknologian ja ihmisen yhteispeliin: vasta kun ihmiset kokevat teknologian mielekkäänä osana työtään, ollaan onnistuttu.
Seminaari ei ole synonyymi tylsälle, vaan se antaa parhaimmillaan mahdollisuuden luovuudelle! Tietokeskuksen seminaari tarjoili asiantuntijuutta ja elämyksiä.
Lyyti on yritys, jonka monipuolinen ja kattava tapahtumanhallintajärjestelmä helpottaa niin yritysten, organisaatioiden kuin tapahtuma-ammattilaisten arkea. Olemme tehneet Lyytin kanssa yhteistyötä jo pitkään toteuttamalla sekä henkilöstölle suunnattuja virkistystapahtumia, sisäisiä koulutuksia että virtuaalisen asiakastapahtuman.
Telegraafi eli nykyinen Idea Group on ollut mukana suunnittelemassa Sucroksen ja Suomen Sokerin kriisiviestintää. Sokeriyhtiöt ovat myös harjoitelleet
poikkeustilannetta käytännössä.
Telegraafi eli nykyinen Idea Group oli mukana järjestämässä keskustelu- ja mediatilaisuutta ruokayhtiö Apetitin ja sokeriyhtiö Sucroksen kanssa lokakuussa Säkylässä. Tavoitteena oli valottaa kotimaisen vihannes- ja sokerintuotannon tilannetta ja tulevaisuutta medialle ja päättäjille. Tilaisuus oli onnistunut,
ja sen perusteella kirjoitettiin yli 50 juttua mediaan.