Maali näkyvissä, strategia puuttuu? 

Ei tarvita kummoistakaan kaukoputkea nähdäksemme vuoden 2023 sieltä jo vilkuttelevan. Miltä sen vilkutus teille näyttää? Rehvakkaan itsetietoiselta, varovaisen iloiselta, epävarmalta vaiko peräti hillityn arvokkaalta? Millaisin suunnitelmin tuota vilkuttelevaa vuotta tulisi lähestyä?

Ulkoistaminen taantumassa, uhka vai mahdollisuus?

Vuoden vaihtuessa katsotaan monessa yrityksessä sekä peräpeiliin että kristallipalloon. Alasta riippumatta kysymysmerkeiksi nousevat taloustilanne, inflaatio, energian hinta sekä osaajapula. Toisaalta taantuma voi olla kasvun paikka ja palkita ne, joilla on rohkeutta nähdä haasteiden yli.

Brändi tutuksi räätälöityjen koulutusten avulla

Jalo & Jalo on vuonna 1972 Turussa perustettu perheyritys, joka on erikoistunut henkilönostamiseen. Viime vuosien vahvan kasvun ja yrityskauppojen ansiosta Jalo & Jalo on tänä päivänä Pohjoismaiden suurin nostolava-autoja vuokraava yritys. Olimme mukana Jalo & Jalon brändiuudistuksen kiteyttämisessä ja viestinnän suunnittelussa syksyllä 2021. Lisäksi järjestimme räätälöityjä koulutuksia henkilöstölle.

Visuaalinen ilme ja vuosikertomus Turun Yliopistosäätiölle

Turun Yliopistosäätiön tehtävänä on tukea ja edistää Turun yliopiston toimintaa ja tieteellistä tutkimusta. Säätiön tärkein toimintamuoto on sen rahastot, joiden tuotoista säätiö jakaa apurahoja. Rahastojen yhteenlaskettu arvo on reilu 70 miljoonaa euroa.

Asiakaslehti syntyy yhteistyönä

Suomalainen Lojer on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja elinkaaripalveluiden tuottaja sekä johtava fysioterapialaitteiden ja -tarvikkeiden jälleenmyyjä. Yhtiö valmistaa tehtaillaan Sastamalassa, Kempeleessä ja Lahdessa muun muassa sairaalasänkyjä sekä leikkaus-, tutkimus- ja hoitopöytiä. Yrityksen tuotteita on käytössä yli sadassa maassa.

Lyyti Challenge 2021

Lyyti on yritys, jonka monipuolinen ja kattava tapahtumanhallintajärjestelmä helpottaa niin yritysten, organisaatioiden kuin tapahtuma-ammattilaisten arkea. Olemme tehneet Lyytin kanssa yhteistyötä jo pitkään toteuttamalla sekä henkilöstölle suunnattuja virkistystapahtumia, sisäisiä koulutuksia että virtuaalisen asiakastapahtuman.

Tilaa uutiskirje